Samalla kun kirjava sätkynukkelauma kannattajajoukkoineen mesoaa suu vaahdossa arki-illan prime-time aikaan maikkarilla, on meidän aika pureutua lyhyesti mutta vähemmän ytimekkäästi syksyn ja alkutalven tapahtumiin ja tapaturmiin. Pitkä ja rankka “vaalityöputki” alkaa olla takanapäin, ja pikkuhiljaa voitaneen keskittyä olennaiseen. Vaalityötä on tehty lähinnä yöaikaan useilla paikkakunnilla ja ihmisiä tavattu lukemattomissa soitto- ja ruokaravintoloissa. Tiukimmat debaatit on toistaiseksi käyty Sodankylän Rooperantessa, ja varsinaiset vaalipaneelit pidetty ravintola Revontulessa. Kuulemma.
Monisyisiä juonia ja salaliittoteorioita on joka tapauksessa punottu, ja varmaa on, että reissuja tehdään. Reissuilla poltetaan bensaa, saunotaan, syödään hyvin, nauretaan paljon ja pidetään hauskaa. Kuten aina aiemminkin, tapahtumia tallennetaan kameroilla, tänä talvena useammalla ja paremmilla kuin aiemmin. Hykerryttää. Reissuun kannattaa aina lähteä, ja eka lähtö on jo todella lähellä, raporttia pukkaa kunhan paluu kotipalkisille on tosiasia ja likavaatteet on tyhjennetty pyykkikoriin Äidille pestäväksi.
Lumi antoi tänä talvena hieman odotuttaa itseään. Odotusaika on pyritty käyttämään järkevästi hyväksi ja kalustopäivityksiä koettu tällekkin talvelle. JokkeP investoi vessapaperirullan ja omakotitalon lisäksi Let´s get highcountry –mallin uuskoppaseen Cattilaan. Pari hittituotetta on myös remmissä, tosin nämä Assault RMK:t on ladattu teippien lisäksi läjällä SLP tuotteita. Kaasulirpakkeita käskevät Julle ja Kakkis, ja polttoaineen ruiskutusta Power Commander. Jotaki mujua tökittäneen myös voimalinjastoihin. Hasanderi/Hätski/Hasse hakee Renegadeen pitoja uudella matolla ja lähtöjä jousilla. Myltzi paransi RS:n ajo-ominaisuuksia uudella eturungolla ja nosti mukavuuden uudelle tasolle hitsaamalla alustan tönkkiin ja käymällä suihkussa. Rikolliseen Freeride Summaseen olis tarkotus istuttaa Team setti ja SLP huilu, muiden varusteiden painottuessa touring meininkiin. Ivalon teknisessä jaostossa on jalostettu kisamallin Polarista kaikenlaista väärinkäyttöä ajatellen ja touringmallistakin lienee jo astinlaudat väännelty soiroon-suoraksi-soiroon-suoraksi muutamaan otteeseen. Moni pailakka on syksyn mittaan verhottu tilaajan toiveiden mukaisiin teippisatseihin. Teippisetit edustavat Kersilöläistä käsityöperinnettä aidoimmillaan, ja mikään toive ei ole liian outo. Teippiasioissa ota yhteys Myltziin! (myltzi@ridersofcoldkingdom.com)
Tällä kaudella kuvaus- ym. varusteet huilaavat kairaan Snowexpertin Sport Boxissa, joka sopii em. käyttöön paremmin kuin loistavasti. Lisäraporttia asian tiimoilta luvassa talven edetessä. Yksittäinen reissuelämää ehkä eniten helpottava partikkeli on kunnon varustelaukku, millä helevetin keinolla ennen on tultu toimeen? Enää ei tartte sekoilla kypärien kanssa pimiässä pakussa ja ettiä sukkaparia työkaluboksista, EVS Roller Bag imee varusteita sisäänsä enemmän kuin keskiverto leidari Thaikuissa. Ajovarusteet ovat päästä varpaisiin totutusti HMKlta, ja talvista maisemaa, ajolinjoja ja bikinityttöjä tarkkaillaan Oakley linssien läpi. Myös henkilöstön ja kaluston kuljetus tien päällä sujunee tänä talvena aiempaa mukavammin. Reissujen elintarvike- ja nesteytyspuoli hoidetaan totuttuun tapaan Sodankylän K-Supermarket Pohjantähdessä sekä saman katon alla sijaitsevassa pitkäripaisessa, ja ajovaruste + viriosa toimituksista kiitokset lähtee Allrightin suuntaan! Vielen Danke.
Eka varsinainen kuvaussessio oli tosiasia Tammikuun puolenvälin tietämillä jolloin päästiin ottamaan tuntumaa paitsi uuteen kameraan, myös professional kuvausryhmään ja über kalustoon. Viikonlopun sessiot pitivät sisällään tulen syöksemistä, tukivarsi ongelmia, vaihtelevia lumiolosuhteita, bikinityttöjä ja tietysti alapäähuumoria. Jouduimme myös outoon valoon, jonka arktisiin olosuhteisiin tottunut kuvausryhmä kuitenkin ansiokkaasti kelalle tallensi. Matsku on eeppisen kaunista. Success! Lisää vastaavia sessioita järjestettäneen talven mittaan useampiakin… stay tuned eli pysykää vireessä. Kiitokset mahti viikonlopusta käteni osoittamaan suuntaan Lapland Memories Crew:lle!
Superkicker on myös viritelty hollille, ja kullanarvoista apua tähän emme saaneet keltään. Useina öinä orajärven yöllistä sinitaivasta vasten näkyi lihaksikkaan pronssipatsaan siluetti lapioimassa turvetta ja paskaa valtavaan kasaan. Kuka tuo lapiomies oli? Sitä emme saa ehkä koskaan tietää, mutta varmaa on, että jos hänen henkilöllisyytensä selviää, kaivokselta lohkeaa työpaikka.
Korvanappiin juuri saamamme tiedon mukaan kyseessä ei suinkaan ollut lapio vaan Vuontisvaaran Veskun omistama kaivinkone jonka ääriviivat muistuttavat hämmästyttävän paljon pronssista mannerheimin patsasta. Puikoissa heilui orajärven omapoika Poppanen. Kiitos. Kiitokset myös Kelkkalehdelle ja johtaja Sipolalle, kuten myös kaikille muille hankkeessa myötavaikuttaneille. Ramppisessioista tulette kuulemaan ja näkemään heti kun raportoitavaa on!
Pakollisessa kokkausosiossa esittelemme tänään aidon, kotitekoisen verimakkaran. Persoonattoman, koneellisen massatuotannon sijaan suosimme luomua myös ruokalautasella. Sian persesuoleen käärästy makupala kruunaa kelkkareissunkin, ja järkähtämättömällä olemuksellaan tarjoaa myös silmänruokaa ennen todellista nielemisen nautintoa. Näitä on nyt pakkasessa parisataa kiloa. Mitä tänään syötäisiin? Mitä söin eilen? Minkälaista juomaa tämä Absintti on?
Elämme mielenkiintoisia aikoja, viime sunnuntain krapula kertoi sen. Perästä kuuluu, sanoi…… no tiiätte kai?
-Misi & Myltzi
Mukana menossa, tulossa, juonessa. Kiitokset:
HMK
Allright
Kelkkalehti.com
K-supermarket Pohjantähti
Snowexpert
Raskas-Osa
Nordlift
Kelekkamessut
BRP
Painopinta Finland
Rautia Sodankylä
RM Poro & Erä
Lapland Memories
KoneVasara OY
V. Vuontisvaara
Poppanen
Säläkö
Melis













