Makustelua 13.1.2009

Maistiaiset kaudesta 09

orakuru-13109-047

Monesta erinäisestä syystä johtuen tämän talven kelkkailu on muutamalla tiimiläisellä jäänyt vielä hiukan vähemmälle. On ollut kelkka remonttia, talon rakennusta, töitä ja niiden siirtämistä etelästä tänne pelipaikoille talveksi. Nyt kuitenkin alkaa olla hommat sillä mallilla, että päästään keskittymään olennaiseen ja kokeilemaan pysytäänkö sitä enää edes sarvissa kiinni. Jos ei, niin mitään radikaalia ei ole päässyt siis tapahtumaan.

julle

Huomattiin tuossa tuon virallisesti kahjon kanssa, että sattuupi muuten vapaapäivä poikasilla samalle siunatulle päivälle. Iltapäivästä Myltzillä lähtö hakeen kamoja sieltä syrjästä tänne pohjoseen, mutta muutaman tunninki ajo on paikallaan!

myldinho1

Tämähän tietenkin tarkoitti taas sitä, että kun pienen pieni ski-dooki alkoi olemaan pikkuhiljaa kasassa, niin suunnataan keulat kohti suurta tuntematonta ja otetaan siitä mavut! Toiseksi ratsuksi napattaisiin uuden karhia Summitti.

Oli se taas pitkästä aikaa hieno fiilinki pakkailla kamoja reppuun ja kuunnella koska se kaveri pärähtää pihalle, että päästään starttaan. Pakkasta oli semmonen mukava -10 astetta ja taivaski näytti siltä, että hommat shamaanin kanssa viime kesänä oli hoideltu siihen malliin, että aurinkoa riittääpi sitte tällekkin talvelle. Sitten kelekat tulille ja keuhkot täyteen 2-tahti kaasuja ja baanalle.

myltzi ei osaa

Määränpääksi valittiin paikka, jossa huhujen mukaan saattaisi ehkä olla lunta edes sen verran, että pahimmat poltteet saataisiin siellä sammuteltua.

Näin ei tienkään käynyt. Lunta löydettiin kyllä, mutta kuume on nyt kyllä tietysti astetta rajumpi. Nimeltä mainitsematonta tiimiläistämme Jokke-Peetä lainatakseni kuume x2!!!

trialia

Reissussa leikkikentäksi pääsi kivilohkareinen vaaran kylki, jossa me Myltzin kans päätettiin, että nyt olis hyvä sauma opetella ajamaan sitä trialia. Ikinä kun sitä ei ole päästy testaamaan niin kokeilemma nyt! Omalla variaatiolla tietysti ja virhepisteiden sijaan nurinkurin mentyä poltamma tupakit. Pienempi skiido tuntuikin siihen lajiin tarkoitetulta vehkeeltä. Mukava sillä on narmautella lohkareiden päälle ja sieltä alaspäinkin meno on yllättävän mieluisaa.

julle down

Se oli itse asiassa niin hauska kampe, että saa nähdä joutuuko tässä juuri pätkämieheksi! Vuoron perään sitä sen sarviin hypittiin ” anna mieki, anna mieki!” meiningillä.

Nyt pitääki ottaa rauhallisesti ja odotella sitä lunta vain niin pirusti lissää, ettei tarvi laittaa summittia maailmalle! Ei vielä mitään jakoa tällä perällä päästä sillä leikkimään. Odotukset silti korkealla kevättä varten…jos ei muuta niin tottapa se shamaani luntaki saapi aikaseksi!

julle katollaan

Päivä sai arvoisensa päätöksen, kun auringolaskun saattelemana pommitettiin ensin meidän pihalle, ynnättiin siinä talven eka kunnon ajoreissu, otettiin kaljat ja mentiin saunaan.

myltzi puumies

Saunan jälkeen uunilenkkiä mahat täyteen ja sitten pötkötteleen sohvalle ja fiilisteen jo seuraavia koitoksia…hmmm…edessä taitaa tosiaan olla kaikkien aikojen talvi…

-Julle-

orakuru-13109-042


About this entry